lauantai 30. tammikuuta 2016

Minimalismista

Olen muutaman vuoden ajan vähentänyt tarkoituksella vaatteitani, kosmetiikkaa, keittiötarvikkeita, astioita jne. mutta koriste-esineet ja kodin sisustukseen liittyvät jutut eivät ota vähentyäkseen, vaan lisääntyvät vaan.
Hankin juttuja kuitenkin pääosin kirpputoreilta, joten taloudellisesti ne eivät ole iso satsaus. Pienessä kodissani ei kuitenkaan ole tilaa aivan kaikelle.
Päätin tässä eräänä päivänä, että minun on vain karsittava kaikki ylimääräinen pois. Tämä on kuitenkin jäänyt, nyt vintti on pullollaan koriste-esine-laatikoita, mitkä on pakattu pois putkiremontin tieltä. Kellarikomero on tyhjennetty ja vinttiin viety kämpästäkin paljon juttuja; myös lähes kaikki ylimääräiset astiat keittiöstä. Parin viikon päästä keittiö on tyhjennettävä kokonaan; pikkuinen keittiöni puretaan putkiremontin yhteydessä ja uusi asennetaan paikalleen toukokuussa. Saan hiukan enemmän säilytystilaa, mikä on kiva, mutta tavaroiden järjestäminen ja paikkojen miettiminen onkin sitten oma lukunsa.

Minimalismiin liittyy se, että ihmisellä on vain tavaroita, mitä oikeasti tarvitsee ja mistä oikeasti pitää. Kirjoitin listan niistä, mitä tarvitsen keittiössä ja mitkä pitää säilyttää ehkä jossain muualla (keittiössä nyt).

Keittiössä tulee olemaan:
-ruokailuvälineet; lautaset, lasit, mukit
-kokkausvälineet: kattilat, paistinpannut, lastat, leikkuulaudat, kauhat yms.
-tarjoiluastiat
-leivontavälineet
-kahvi, tee ja kaikki niihin liittyvät tarvikkeet
-leivänpaahdin
-Kuivaruoka (makaroonit, riisit yms.), hedelmät (mitä ei säilytetä jääkaapissa), leipä yms.
-jätteiden kierrätys
-keittiön siivousvälineet (roskapussit) ja tiskaus
-keittokirjat

Nyt keittiössä on myös
-työkalut ->olisiko eteinen parempi paikka näille, siivouskaapissa ei ole tilaa
-kukkaruukut, lannoitteet yms. ->nämä voi siirtää kellariin, kun kellari on valmis
-patterit, jatkojohdot yms. -usein käytettävää tavaraa, pitäisi löytää paikka läheltä
-kynttilät ...hmm.. ei patterin, hellan tms. viereen, sulavat piloille...
-pöytäliinat, tabletit, yms... joko lähelle ruokapöytää olohuoneeseen tai sitten näille tomiva paikka keittiöstä

Linkkaan tähän vlog-videon, missä tekijä pohtii  mitä kannattaa säilyttää.
Hän ja hänen miehensä ovat keksineet neljä kysymystä, mitkä voi esittää itselle, kun miettii jostain asiasta luopumista:

1) Onko tämä oikeasti tunteita herättävä esine?

Monesti meidän on vaikea luopua rakkaalta saadusta lahjasta tai asiasta, mistä tulee mieleen muistoja.
Muutama vuosi sitten pakkasin vintissä lapsuuteni laatikoihin "0-6 vee", "ala-aste", "Yläaste" ja "lukio". Eli päätin säilyttää vain laatikollisen joka aikakautta kohden. Nyt vittiä läpi käydessäni löysin "vähän lisää" tavaroita, mitkä pitäisi mahduttaa noihin. Eli kun remppa on ohi, käyn laatikot uudestaan läpi, säilytän vain tärkeimmät ja muut laitan pois.

2) Onko sinulla näitä useampi?

Jos samantyyppisiä tavaroita on useampi, riittääkö yksi? Kun siivosin keittiötä viimeksi ja laitoin tavaraa pois, löysin 5 viinipullonavaajaa. En juo viiniä. Laitoin kierrätykseen muut ja jätin yhden "jos joku joskus tarvitsee..." Kai se on ihan kiva vieraita varten olla. Se yksi. Sama juttu viinilasien kanssa. Monta settiä niitä löytyy... minulta löytyy nyt keittiöstä 5+6+4... eli kolme. Viiden lasin setti on jo pakattuna kierrätykseen menossa olevassa laatikossa, kaksi säästän - ovat niin erilaiset. Toiset on kristallia, toiset kierrätyslasia.

3) Käytänkö tätä todella?

Erityisesti keittiötarvikkeissa on näitä paljon... Olin joskus ostanut blenderin. käytin sitä ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Ystäväni huuteli facebookissa odotusaikanaan blenderin perään, halusi alkaa tekemään lapselleen itse soseita. Lahjoitin omani pois ja olen tehnyt kaiken nyt 3 vuotta sauvasekottimella. En ole kaivannut blenderiä kertaakaan. Yhdelle ihmiselle sauvasekoitin riittää; ainakin minun tarpeisiini se on parempi vaihtoehto - ja helpompi säilyttää.

4) Onko tämä niin arvokas, että sen säilyttämisestä kannattaa maksaa?

Meidän kaikkien kodit ovat tietyn kokoiset, viekö turha tavara liikaa tilaa? Esimerkiksi omalla kohdallani, jos en mahdu tähän asuntoon tavaroineni, pitäis ostaa isompi. Onko parempi luopua tavarasta vai maksaa suuri summa siitä, että mahtuu paremmin?

Tuo mainitsemani video on tässä:


Ostin erään kirjan...
Siitä sitten huomenissa lisää, kunhan saan sen avattua.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Uuusi Blogi

Tilanne on nyt se, että muutaman viikon päästä lähdemme putkiremontti-evakkoon neljäksi kuukaudeksi. Olen pähkäillyt näitä sisustusasioita viime viikot niin paljon, että ensin ajattelen jopa päiväkirjan kirjoittamista, mutta sitten ajattelin, että voisihan toki uuden bloginkin aloittaa.

Tarkoitus on siis käsitellä putkiremonttia vuonna 1942 rakennetussa kerrostalossa; lähinnä sitä, miltä itsestä tuntuu ja miten vaikeaa on tehdä päätöksiä, yleensäkin sisustusta, minimalismia, erilaisten tavaroiden hankkimista ja säilyttämistä. 

Olen katsonut minimalistien postauksia, KonMari-oppeja ja kodin organisonti-videoita youtubesta kesästä lähtien. Olen karsinut paljon tavaraa, mutta vieläkin sitä on liikaa. Asun 38m2 neliön pienessä kaksiossa ja tila on loppumassa, jostain pitää nyt karsia edelleen. Lapsuudenkotini on myyty eli vintissä minulla on myös kaikki lapsuusmuistot laatikoissa.

Vaatekaappi on katsottu läpi, siellä ei ole tällä hetkellä yhtään ylimääräistä vaatetta. Samoin kylpyhuone. Kaikki vanhentuneet tuotteet; purkit ja purnukat on heitetty pois. Samoin keittiö. Ruoka-ainekaappini on suorastaan surullinen näky, niin tyhjä se on tällä hetkellä. Keittiö toki menee remonttiin myös, eli toisaalta on oikein hyvä, että se on lähes tyhjä.

Päätä vaivaa hiukan koriste-esineet ja muu sisustukseen liittyvä tavara. Kauniita verhoja voin pitää vain makuuhuoneessa, sillä olohuoneessa elää parvi siivekkäitä jotka sotkee kaiken... erityisesti lempipaikkojensa, kuten verhotankojen alapuolella kaikki on kakassa. Toiseksi huone pitää kesäisin pimentää 11-12 tunniksi - sen suorittaa pimennysverhot, eli olohuone on kaunistettava muulla tavalla.

Kotini on sekamelsta erilaisia tyylejä.
On vähän antiikkia (aitoa ja feikkiä),
on Countrya, on Rustiikkia, Indiskan tuotteita;
on kimaltelevaa ja Ikeaa sekä itse tuunattua.
Olen saanut paljon lahjaksi ja ostan tavaroita lähinnä kirpputoreilta.

Pidän väreistä. Eteinen on oranssi, keittiö vihreä, makuuhuone punainen ja olohuone keltainen. Remontin jälkeen selviää, mitkä pitää maalata uudestaan ja pysynkö näissä sävyissä ja väreissä.
Kylpyhuone on rakenteiltaan valkoharmaa, rempan jälkeen musta-valkoinen. Ajattelin, että se on hyvä pohja kaiken laisille väri-inspiraatioille. Keittiöstä tulee harmaa-valkoinen samasta syystä. Tykkään katsella ihania valkoisia koteja, mutta itselleni en sellaista voisi koskaan laittaa.

Miltä mun kodissa näyttää? 
Nyt varsinkin putkirempan aikaan olen ahkerasti dyykkailut takapihan jätelavaa ja kantanut sieltä kaapin eteiseen, tuolin makkariin ja muuta sellaista. Pistetään tähän vähän kuvasadetta viime vuodelta- lähinnä kesä ja syksy asetelmia ja muuta

 

Eteisestä kesällä ja syksyllä
Tuo ihana tuikku-kukkanen etsi jonkin aikaa paikkaansa,
tuohon se jäi jouluun saakka.
Häkistä otin pois värikkään papukaijan ja täytin sen kävyillä.
Mitään en asetelmaa varten ostanut, kaivelin vain varastoja...

Koska putkiremppa oli tiedossa jo pitkään,
maalailin kesällä raidat kylppäriin.
Syksyllä vaihdoin valkoiset jutut messinkisiin, 
Nämäkin kaikki minulla oli jo olemassa.
Iso messinkinen lautanen on isäni tuliainen äidilleen
Saudi-Arabiasta 60-luvulta.

Keittiö kesällä.
Pöllö-maljakon ostin Ellokselta silloin.


Syksy tuli ja lavalta löydetty (putsattu ja tuunattu) laatikko 
ja komerosta kaivettu leipälaatikko
toi vähän korkeutta ja loivat pohjan kahvitarvikkeille.
Vaahteranlehti-serviettipidike on kirpparilta.
Kaalinlehti-kulho on Stockkmannilta,
äiti osti sen itselleen siellä työskennellessään 
(60-luvulta myös) 


Verho on kesän kirpparilöytö, 2€. 
Syksyllä toin keittiöön keltaista.


Maissit on myös kulkeneet äidin mukana 60-luvulta.
Nyt ne on lakattu, jotta pysyisivät vielä ehjinä pitkään.



Olohuonetta.
Kesällä kirkkaita värejä ja syksyllä rauhoituttiin sinisten kanssa.
Aurinkopeilin toin joskus 90-luvulla tukholmasta.
Seinällä roikkuvat laatikot sain eräistä juhlista
- niissä lukee edelleen Elyse.
Tolteekkien pää -pienoismalli (kivinen pää ikkunalaudalla) 
on lahja Meksikosta.


Halpakaupasta löytyi ihana syksyinen tammenlehi-köynnös.
Isot kävyt on tuotu Espanjasta ja Uudesta Seelannista.


Kuivasin sitrushedelmiä aika monta
(osa meni joululahjoina)
Tein näitä tuoksuasetelmia useamman;
laitoin niihin kaardemummaa, kanelia,
tähtianiksia ja neilikoita noiden siivujen lisäksi.


Syksyisin siis kotiini valloittaa sininen.
Jouluni on myös sininen, siitä on ollu olemassa blogi 
jo useamman vuoden.
Linkki löytyy tuolta sivusta.

Tämä blogi tulee kulkemaan mukanani remontissa
ja sen jälkeisessä kodin uudelleen järjestämisessä.
Vintin tyhjentämisessä, tavaroiden kiertoon laittamisessa
ja paljosta luopumisessa.


.